Anteeksi, että osan teossa vähän kesti. Mutta kun on tässä taas ollut koulusta ja päin mäntyä olevasta unirytmistä johtuvaa väsymystä, sosiaalista elämää, jouluostoksien tekemistä ja sen sellaista :) 
Mutta, lukekaas osanen ---->

==================================

"Hei rouva Jenner. Poikanne opettaja Simon Smith täällä taas", luurista kuului. Emma huokaisi syvään kiroten mielessään.

"Mitä Crowley teki?", hän kysyi välittömästi. Kun Crowleysta oli kyse ei ollut mitään mahdollisuuksia siihen, että kyseessä olisi ollut jotain muuta kuin vaikeuksia.

"No siis tiedät varmaan, että Crowleyn luokalla on tavallisten oppilaiden lisäksi myös hieman erikoisempia oppilaita. Eräs kasvuhäiriöinen oppilas kertoi minulle tänään, että ruokavälitunnilla Crowley oli haukkunut häntä joksikin todella loukkaavaksi", opettaja selitti Emman kuunnellessa hermostuneena.

"Niinkun miksi?", hän kysyi opettajan pitäessä tauon.
"Hobitiksi", opettaja vastasi selvästi järkyttyneenä.

"Okei, mä puhun sille", Emma huokaisi tuskastuneena. Opettaja kiitti vielä ennen kuin Emma sulki luurin ja lähti taas vaihteeksi pitämään pojalle saarnaa.

Avatessaan pojan huoneen oven hän näki, että tämä oli lattialla leikkimässä. Hieman villin luonteensa vuoksi Crowleyllä ei ollut paljoa kavereita joiden kanssa leikkiä, joten tämä leikkikin aina yksin. Leikkien perusteella pojalta ei ainakaan mielikuvitusta puuttunut.

"Opettajasi soitti. Emma totesi ja istui myös lattialle. Crowley käänsi katseensa häneen huokaisten raskaasti.
"Mitä se nyt valittaa?", poika kysyi murahtaen. Tämä ei selvästi hirveämmin pitänyt opettajastaan, saati sitten luokastaan.

"Olit kuulemma haukkunut jotakin toista oppilasta hobitiksi siksi, että hän oli lyhyt", Emma selitti soiton syyn katsoen samalla Crowleyta odottaen hyvää syytä haukkumanimelle.

"Ei hobitti ole haukkumanimi! Mä vaan yksinkertaisesti luulin sitä hobitiksi! Niin kuin sellaiseksi kuin Frodo!", Crowley alkoi selittää kiihtyneenä samalla kun Emma pudisteli voimakkaasti päätään. Liikaa Sormusten herraa. Ehdottomasti liikaa Sormusten herraa.

Emma nousi seisomaan ja Crowleykin lopetti leikkimisen.
"Älä tee noin enää koulussa, okei? Muuten me ollaan kohta molemmat kusessa", Emma vannotti. Crowley nyökkäsi.

Kohta Crowley jatkoi leikkimistä ja Emma lähti huoneesta mennäkseen hoitamaan toista lastaan.

"Ollaankos täällä jo hereillä?", Emma kysyi iloisesti katsoen kehdossa olevaa lasta.
River ei osannut vielä puhua, joten tämä vain kurotti kätensä kohti äitiään ja nousi seisomaan.

Emma nosti pojan syliinsä ja silitti tämän hiuksia.
Hän mietti usein, että tulisiko Riveristä samanlainen kuin veljestään. Toivon mukaan ei.

Vaikka Emma olikin aina yrittänyt parhaansa mukaan uskoa siihen, että Crowleyn huono käyttäytyminen oli vain vaihe, nyt hän oli alkanut ymmärtää sen ettei poika tuosta varmaan muuttuisi. Vaikka hän miten katsoisi tämän käytöstä läpi sormien.

Sentään River vaikutti ainakin toistaiseksi kiltiltä ja ujoltakin lapselta, aivan kuin veljensä vastakohdalta.

Emma havahtui ajatuksistaan kun Wesley käveli huoneeseen.
"Tooru tuli. Hän odottaa sinua alakerrassa", Wesley hymyili katsellen Emmaa ja Riveriä.

"Ai. Kiva kun kerroit. Jää sä vaikka leikkimään Riverin kanssa", Emma takelteli laskiessaan pojan lattialle ja lähtiessään kävelemään.

"Oletko varmasti okei?", Wesley kysyi hämmentyneenä Emman käytöksestä. Hän tarttui naista olkapäästä estäen tämän lähdön, mutta tämä vain nyökkäili ja veti kasvoilleen hymyn.

"Okei...", Wesley vain huokaisi kun Emma käveli ulos huoneesta ja suoraan alakertaan.

Hän ei kuitenkaan löytänyt Toorua sieltä. Hetken etsimisen kuluttua hän palasi yläkertaan ja huomasi, että Crowleyn huoneesta kuului iloista puheensorinaa.

Oven aukeuduttua hän näki Toorun ja Crowleyn leikkimässä yhdessä onnellisen näköisenä. Pojat eivät huomanneet hänen tuloaan, joten hän vain jäi seisomaan oven suulle katsellen leikkiä.

Tooru ja Crowley olivat aina tulleet hyvin toimeen. Tooru olikin aivan mahtava kummi molemmille Emman lapsille. Kaiken kukkuraksi Tooru myös tuntui olevan ainoa ihminen joka ymmärsi Crowleytä täysin ja jolle poika kertoikin kaikki huolensa. Se johtui varmaan siitä, että Tooru oli tavallaan kuin joku hemmetin Peter Pan eikä siis tuntunut koskaan kasvavan täysin aikuiseksi.

Poikien leikki keskeytyi kun he lopulta tajusivat, että heitä katseltiin.
"Moi äiti. Tuu mukaan leikkimään!", Tooru ehdotti ja hymyili iloisesti.

"Hyvä on", Emma naurahti ja käveli poikien luo. He alkoivat selittää hänelle leikin ideaa, vaikkei Emma sitä oikein ymmärtänytkään.

===============================

Vuosia kului enemmän ja vähemmän normaalia perhe-elämää viettäen. Oli ylämäkiä, alamäkiä ja kaikkea siltä väliltä.

River oli jo aloittanut ala-asteen ja Crowley päässyt sieltä nipin napin pois rimaa hipoen. Nyt Crowley olikin jo yhdeksännellä luokalla ja River kolmannella.

Emman epäilykset olivat osoittautuneet vääriksi, sillä Riveristä ei todellakaan ollut tullut veljensä kaltaista alisuoriutujaa. Poika oli päinvastoin melkeinpä luokkansa paras oppilas ja näillä näkymin hänellä olikin hyvä tulevaisuus edessään.

Crowley sen sijaan... Noh, Crowley oli erilainen kuin muut. Vielä ennen yläastetta opettajat olivat sanoneet, että hän tulisi pärjäämään koska oli edes luova, mutta nykyään opettajat vain pudistelivat surullisena päätään miettiessään tämän tulevaisuutta.

Ehkä surullisinta oli se, ettei poika edes tuntunut välittävän. Aina kun Emma ja Wesley toivat esille tulevaisuuden, opiskelupaikan tai toiveammatin, niin poika vain kohautti olkiaan ja totesi:
"En mä tiedä."

Ainut mistä Crowley tuntui oikeasti välittävän oli River. Erilaisuudestaan pojat tulivat täydellisesti toimeen.

Välillä hyvät välit Riveriin kuitenkin aiheuttivat Crowleylle ongelmia. Puolustaessaan veljeään kiusaajilta hän joutui usein ongelmiin opettajien kanssa.

"Kyllä, herra Young. Lupaan ettei näin käy enää", Emma huokaisi taas puhelimeen. Crowley oli taas joutunut ongelmiin jouduttuaan tappeluun jonkun luokkalaisensa kanssa.

Emma käveli pojan huoneeseen väsyneenä jatkuviin ongelmiin. Jo monta kertaa Crowleytä oltiin uhkailtu koulusta erottamisella, mutta silti poika ei onnistunut pysymään kaukana tappeluista.

Crowley oli istumassa koneella kun Emma avasi oven ja käveli sisään. Hän köhi kurkkuaan saadakseen pojan huomion.

"Olit taas tänään tappelussa", hän totesi itsestäänselvyyden. Hän käveli Crowleyn luo ja katsoi tätä odottaen hyvää selitystä.

"Se kusipää alkoi itse aukomaan päätään Riverille", Crowley tuhahti ärsyyntyneenä ja nousi myös seisomaan.

Emma huokaisi raskaasti ja loi raapi päätään.
"Ei sinun silti olisi pitänyt laittaa sen pojan kasvoja uuteen kuosiin."

Crowley tuijotti äitiään uskomatta korviaan. Hän ei ymmärtänyt, miten tämä ei tajunnut että hän ei ollut syypää tappeluun.
"Mitäs mun ois pitänyt tehdä? Katsoa vierestä kun se kiusasi mun pikkuveljeä?", hän kysyi naurahtaen pilkalliseen äänensävyyn.

"Olisit kertonut opettajalle!", Emma huudahti Crowleyn kiivaan puhetulvan ylitse.

Crowley hiljeni hetkeksi ja vain katsoi äitiään, kuin kysyäkseen oliko tämä tosissaan.
"Niin kuin ne mulkvistit olisi saaneet sitä lopettamaan", hän tuhahti sitten turhautuneena. Hän käveli ovelle löi sen kiinni perässään.

"Moi, mä täällä. Tuu hakemaan", Crowley murisi puhelimeen yrittäen rauhoitella itseään äskeisen episodin jälkeen. Luurin toisessa päässä oleva henkilö oli ymmällään Crowleyn vihaisuudesta, mutta myöntyi lopulta.

Noin kymmenen minuutin päästä tutun näköinen auto kaarsikin pihaan. Crowley käveli talosta ulos eikä hidastanut edes kun Wesley kysyi minne hän oli menossa.

"Minnes ajetaan?", Tooru kysyi hymyillen kun Crowley istui autoon ja sulki oven.
"Minne vaan", poika vastasi. Tooru nyökkäsi hyväksyvästi ja lähti ajamaan.

Matkan aikana Crowley ehti selittää Toorulle kaiken hänen ja äitinsä pienestä riidasta. Tooru kuunteli yhtä ymmärtäväisenä kuin aina.

Katsoessaan auton ikkunasta ulos Crowley huomasi, että he olivat puiston edessä.
"Et voi olla tosissasi", hän naurahti huvittuneena.

"Mitäs odotit? Baaria?", Tooru nauroi astuessaan ovesta ulos. Crowleykin nousi autosta pudistellen huvittuneena päätään.
"Itseasiassa kyllä", hän naurahti sitten.
"Ei huolta, pikkukaveri. Mä vien sut baariin heti kun sulla riittää ikä", Tooru lupasi kun he lähtivät kävelemään kohti puistoa.

Parin tunnin ajan he pitivät hauskaa ja Crowley unohti koko riidan.

Ajankulukin unohtui, mutta lopulta Tooru tajusi katsoa kelloa tajutakseen, että oli jo yö.
"Jep jep, nyt sinä lähdet kotiin ennen kuin mutsisi hirttää mut kattoon omista suolistani", Tooru totesi repiessään Crowleytä autoon tämän paidan helmasta.

Kotona vihainen Emma olikin jo odottamassa.
"Ja missähän helvetissä sinä olet ollut?!", hän huusi heti kun Crowley pääsi ovesta sisään.

"Ulkona", Crowley hymähti itsestäänselvyyden ilmoille saaden äitinsä suuttumaan vielä pahemmin.

Emma alkoi huutaa kurkku suorana. Crowley ei jaksanut kuunnella syyttelyä enää tähän aikaan yöstä, joten ohitti äitinsä sivulta.
"Jos sä nyt menet huoneeseesi niin mä vannon, että sä olet kotiarestissa kunnes olet aikuinen!", Emma huusi raivoissaan.

Crowley pysähtyi välittömästi saaden Emman luulemaan, että uhkailu tehosi. Tämä oli juuri alkamassa jatkamaan raivoamista, kun Crowley kuitenkin avasi rauhallisesti suunsa.
"Jos sä laitat mut kotiarestiin niin mä vannon, että mä muutan Toorun luo."

Emma ei keksinyt mitään hyvää sanottavaa, joten vain pysyi hiljaa ja tuijotti Crowleytä ällistyneenä. Crowley kuitenkin vain hymähti, käänsi selkänsä äidilleen ja käveli huoneeseensa.

Crowleyn lyötyä huoneensa oven kiinni Emma yritti rauhoittua ja viha muuttui peloksi. Tietenkään hän ei halunnut, että hänelle ja Crowleylle kävisi kuten hänelle ja Annalle aikaisemmin, joten häntä pelotti huomata miten samanlaisia hän ja poika loppujen lopuksi olivatkaan.

===============================

Noin, siinäpä teille viides osa ^^ Seuraavassa osassa saatetaankin päästä jo perijä-äänestyksen pariin jos sellaisen edes teen :)
Mutta mutta, mitäs mieltä olitte osasta? Kommenttia olisi taas mukavaa saada ^^