Kesti taas melkein kuukausi tätä osaa tehdessä :( Anteeksi. Mulla vaan kone hajoaa käsiin ja oli muutenkin sims-into aika pitkälti nollilla. Mutta sain tämän nyt lopultakin valmiiksi kun olin ensin hakenut inspiraatiota Rammsteinin keikalta ja ties mistä muualta :)

Tässä osassa on siis luvassa aika radikaaleja muutoksia. En ala enempää spoilaamaan, mutta jouduin tekemään aika monta uutta tonttia ja yli viisi uutta sivuhahmoa :) Toivon mukaan tää osa on teidän mielestä onnistunut vaikka jouduittekin näin kauan odottamaan.

Lukemaan vaan --->

_______________________________________

 

Amor makaili lattialla tuijottaen seinää täysin hiljaa. Oli lauantai. Normaalisti tällaisinä päivinä tähän samaan aikaan hän olisi jo vetänyt hyvät pohjat kaatokänneille ja tanssinut ja laulanut keukonsa ulos jonkin paikallisen pikkubändin keikalla jollain kämäisellä klubilla. Nyt hän ei kuitenkaan jaksanut edes ajatella kunnolla.

Jostain kaukaa ja samalla niin läheltä kaikui industrial metallin jymisevät kitaratriffit ja laulajan synkkä kumiseva ääni. Kyseinen levy kuului varmaan jollekkin Amorin niin sanotulle kaverille.

Oikeastihan hänellä ei ollut oikeita ystäviä. Riverkin oli vain lähtenyt ja jättänyt hänet yksin tähän tylsään ja kaikin tavoin kuolleeseen kaupunkiin mätänemään pystyyn. Enää Amorista ei tuntunut, että hän oli edes elossa. Sydän pumppasi verta ja hengitys kulki sisään ja ulos, mutta mikään ei ollut pitkään aikaan tuottanut hänessä ilontunnetta. Aivan kuin River olisi vienyt kaikki tunteet mukanaan. Se hemmetin varas.
Amor tunsi olonsa petetyksi. Kyllä hän ymmärsi Riverin tehneen sen lastensa vuoksi, mutta olisi mies silti voinut edes hyvästellä hänet kunnolla.

Ja vitut. Ei Amor hyvästelyjä halunnut. Hän halusi Riverin takaisin. Ilman Riveriä Amorin elämästä oli tullut tylsää. Enää hän ei jaksanut riehua ja meluta, sillä yksin siitä ei ollut mitään iloa. Sitä sanotaan, että seurassa tyhmyys tiivistyy. Amor halusi olla taas tyhmä.

Pahinta oli ehkä se, että Riverin mentyä Amor ei ollut menettänyt vain ystävää. Hän oli menettänyt samalla kohtalotoverin ja mikä pahinta, tulevan lapsensa isän.

Pari viikkoa Riverin lähdön jälkeen Amor oli alkanut tuntea aamupahoinvointia. Aluksi hän ei ollut edes huomannut sitä, sillä hänellähän oli muutenkin joka aamu paska olo krapulan vuoksi. Pian eräs hänen kaverinsa oli kuitenkin alkanut epäilemään jotain ja pakottanut hänet tekemään raskaustestin.

Amor raahautui lopultakin lattialta keittiöön ja laittoi kahvin tippumaan. Keittiö oli kolkko ja yhtä pölyinen kuin muutkin huoneet. Amor ei kuitenkaan jaksanut erityisemmin pitää talosta huolta.

Hän istahti pöydän ääreen varoen vatsansa aluetta. Se ei ollut edes vielä pyöristynyt ollenkaan, mutta silti jokin outo suojeluvaisto pakotti hänet suojelemaan vatsaansa. Vähän niinkuin silloin kun jokin kohta kehosta oli kipeä. Silloinkaan sitä kohtaa ei halunnut koskea millään tavalla.

Elämänhalua söi ajatus siitä, kuinka ruma hänestä tulisi raskauden edetessä. Enää häntä ei päästettäisi keikoilla backstagelle eikä kukaan normaalikaan ihminen varmasti haluaisi laskea silmiään hänenkaltaiseensa valaaseen.
Tässä vaiheessa ei ollut enää mitään iloa panostaa ulkonäköön, ruma lehmä hänestä tulisi kuitenkin. Siitä syystä hän ei ollut jaksanut pitää huolta hiuksistaan tai naamastaankaan. Pinkki hiusväri oli haalistunut kellertävän vaaleaksi ja meikit olivat hukkuneet jonnekkin asunnon syövereihin.

Mitä väliä hänen ulkonäöllään oli siitäkään syystä, että hän ei enää poistunut asunnostaan ellei ollut aivan pakko. Ei hänellä edes ollut ketään kenen puoleen kääntyä. Hän oli ajanut kaikki pois luotaan käytöksellään.

Nyt oli liian myöhäistä katua. Sentään hänellä oli yhä yksi ystävä, joka katsoi hänen tekojaan läpi sormien. Lena oli ollut hänen kaverinsa jo ala-asteelta lähtien, mutta aiemmin hän oli ollut sitä mieltä ettei Lena ollut tarpeeksi sekopäinen tyyppi hänen seurakseen. Nyt välit Lenaan olivat kuitenkin lämmenneet ja he olivatkin nykyään niin parhaita kavereita kuin kaksi kusipäistä narsistia vain pystyivät olemaan.

Siinä paha missä mainitaan. Kohta ovi lennähti auki ja Lena asteli tottuneesti sisään nostaen kätensä tervehdykseksi.
"Mitä kuuluu, munapää?", nainen irvisti huvittavasti.

"... Miten sä pääsit sisään?", Amor kysyi epäilevänä. Hän alkoi hamuilla katseellaan asunnon avaimia siitä paikasta jonne hän aina jätti ne, kunnes tajusi että sellaista paikkaa ei edes ollut. Hän aina vain heitti ne jonnekkin.

"Ovi ei ollu lukossa", Lena totesi ja kohautti olkapäitään. Sen jälkeen hän istahti pöydän ääreen.
Amor huokaisi turhautuneena. "Ei ollut lukossa"? Sehän tarkoitti käytännössä ottaen sitä, että viimeisen viiden päivän aikana kuka tahansa olisi voinut Lenan tavoin marssia sisään hänen asuntoonsa. Hänellä oli taas kerran ollut tuuria.

"Yks ihan hyvä bändi ois tänään tulos soittamaan tonne lähiklubille. Sen bändin nimi oli vissiin joku Fallen Boys Six. Haluisiks lähtee mun kans kattomaan?", Lena kysyi aneleva ilme kasvoillaan kun Amorkin oli saanut istuuduttua. Keikkailu oli aina ollut Amorille rakas harrastus, mutta raskauden takia se oli nyt hieman jäänyt.

"En mä nyt tiedä...", Amor mumisi vaivaantuneena käyden päässään läpi listaa syistä, miksi ei lähteä.

"Niillä on tosi hyvännäkönen laulaja", Lena huomautti kohotellen kulmiaan. Olivathan muusikot aina olleet Amorin heikkous. Tai vahvuus. Miten sen nyt otti...

Amor mietti vielä hetken, mutta päätyi kuitenkin lopulta nyökkäämään. Olisi hänen kuitenkin pakko jossain vaiheessa poistua taas kotoaan ja alkaa elämään.

Lena pompahti tuolissa innostuneena, mutta Amor kuitenkin keskeytti tämän innostuksenpuuskan:
"Sä saat sitten auttaa mua laittautumaan!", hän totesi katsoen kaveriaan vaativana. Lena suostui.

Pari tuntia kului kiireisissä merkeissä. Lena joutui käväisemään lähimmässä kaupassa ostamassa Amorille uuden hiusvärin ja meikkejä. Lopulta hän kuitenkin kovan työn tuloksena sai makeoverin valmiiksi.

"Tuu nyt näyttäytymään!", Lena huusi vessassa viimeistelyjä tekevälle Amorille. Tämä oli ollut siellä jo viimeiset kymmenen minuuttia ja keikka alkaisi pian. Lena pelkäsi, että he olisivat taas myöhässä.

"Okei okei!", kuului Amorin ääni oven avautuessa hitaasti. Lena odotti innolla nähdäkseen Amorin uuden lookin.

"Miltä näyttää?", Amor kysyi pyörähtäen kierroksen ympäri näyttävästi. Korkeat korot kopisivat lattiaan ja vaaleat kiharat hulmusivat korostaen tiukkaa nahkatakkia. Lena ei tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa.

"Vau. Sä näytät upeelta", hän kuitenkin sai henkäistyä. Hän oli saanut palautettua Amorin entiseen hohtoonsa ja oli todellakin ylpeä työnsä tuloksesta.

"Joko mennään?", Amor kysyi viitaten oveen päin. Lena nousi tuolilta ja nyökkäsi innokkaasti. Matkalla ulko-ovelle Amor vielä noukki mukaan laukkunsa ja sitten he lähtivät.

Korot kopisivat kivilaatoitukseen kun tytöt nousivat taksista baarin pihalle. Ulos asti kantautuvasta melusta päätellen bändi oli jo alkanut soittamaan.
"Mennäänkö?", Lena hymyili innostuneena. Amor nyökkäsi rauhallisempana kuin ystävänsä.

Vaikka Fallen Boys Six olikin suhteellisen suuri nimi omassa musiikkigenressää, ei baarissa ollut kovin montaa ihmistä. Mutta sehän oli vain hyvä juttu, sillä ruuhka ja kiljuvat teinitytöt eivät oikein olleet keikoilla Amorin mieleen.

Tapansa mukaan tytöt suunnistivat suoraan lavan eteen. Olisi baarissa tietenkin ollut pöytiäkin ihan lähellä lavaa, mutta niiden ääreen istumalla hommasta olisi mennyt koko maku. Eturivistä käsin keikasta nauttiminen oli aina parempaa.

Heti ensimmäisten barin biisin aikana Amor onnistui rakastumaan bändiin. Lena oli ollut väärässä sen suhteen, että bändi oli vain "ihan hyvä". Bändi oli nimittäin mahtava. Molemmat tytöt pomppivat biisien tahtiin ja tanssivat. Joidenkin biisien aikana he jopa innostuivat laulamaan kertosäkeen mukana heti opittuaan sanat siihen.

Jossain vaiheessa tanssiminen kuitenkin jäi. Amor vain tuijotti bändiä lumoutuneena ja jollain oudolla tavalla hänestä tuntui, että tänä iltana laulaja ei laulanut kellekään muulle kuin hänelle. Tämä johtui melkein koko keikan ajan jatkuneesta katsekontaktista, joka ei missään vaiheessa muuttunut vaivaantuneeksi.

Viimeisen biisin intron aikana laulaja lopetti laulamisen ja päätti ottaa hieman kontaktia yleisöön.
"Seuraava biisimme, hyvät naiset ja herrat, on rakkauslaulu joka on osoitettu kaikille hemaiseville blondeille! Löytyykös täältä tänään hemaisevia blondeja?!", mies huusi niin, että varmasti koko baari kuuli.

Pari baariin eksynyttä teini-ikäistä vetyperoksidiblondia alkoi välittömästi kiljumaan jossain Amorin takana. Laulaja ei kuitenkaan ollut huomaavinaankaan noita pieniä wannabe bändärin alkuja, jotka olisivat taatusti vaikka tappaneet jonkun päästäkseen backstagelle tapaamaan tuota niin ihq raxu poxua söpöläistä.
Sen sijaan mies käänsi katseensa Amoriin.
"Taitaahan täältä ainakin yksi löytyä...", mies hymyili iskien tytölle silmää.

Ennen kuin Amor ehti edes käsitellä tilanteen päässään, viimeinen biisi oli jo alkanut soimaan kovemmalla volyymillä kuin mikään aiemmista.

Viimeinen biisi kului liian nopeasti Amorin ollessa surullinen siitä, ettei hän luultavasti tulisi enää koskaan näkemään tuota laulajaa. Tämä kuitenkin soi Amorille vielä viimeisen katseen ennen kuin bändi poistui aplodien saattelemana lavalta.

Amor huokaisi surullisena bändin jätkien kadottua näkyvistä. Tässäkö se nyt sitten oli?
Lena sen sijaan vaikutti yhä innostuneelta.

"Otetaan vielä drinkit ennen kuin lähdetään", Lena ehdotti nyökäten baaritiskien suuntaan. Amor nyökkäsi hyväksyvästi. Elämänsä aikana hän oli oppinut jo, ettei ollut mitään ongelmaa jota alkoholi ei olisi ratkaissut.

He istuivat jonkin aikaa baaritiskin ääressä jutellen vähän kaikesta ja juoden ties kuinka monta drinkkiä. Pian heidät kuitenkin keskeytettiin.

"Hei, olen Catalina Gorski. Hoidan näitä Fallen Boys Sixin asioita. Pojat on vielä tuolla backstagen puolella ja miettivät, että haluaisitteko te tulla moikkaamaan niitä?", mustahiuksinen nainen kysyi hymyillen ystävällisesti.

Amor ja Lena vilkaisivat toisiaan uskomatta korviaan. Heidän ei todellakaan tarvinnut miettiä vastausta paria sekuntia kauempaa.
"TODELLAKIN!", molemmat huusivat yhteen ääneen melkein hyppien riemusta.

Catalina johdatti heidät backstagelle teinityttöjen katsellessa kateellisena. Amor käyttäytyi täysin kypsästi kateellisten pikkulikkojen ohi kulkiessaan, mutta päänsä sisällä hän nauroi paskaisesti.

Backstage oli pienempi kuin kaikki Amorin aiemmin näkemät, mutta kyllä sinne silti ihan hyvin mahtui. Pojat olivat todella yhä siellä hommaamassa omia juttujaan. Basisti oli istu'utunut lattialle stereoiden eteen kuuntelemaan musiikkia jonka Amor tunnisti Slipknotin vanhaksi tuotannoksi. Rumpali oli huoneen nurkassa tupakoimassa tuhkakupin äärellä. Kitaristi oli baaritiskin ääressä ryyppäämässä. Laulaja sen sijaan istui yksin sohvalla hymyillen leveästi huomattuaan tulijat.

Kaikki olivat hiljaa, kunnes Catalina lopulta avasi suunsa.
"Noniin pojat, olkaas kohteliaita ja esitelkää itsenne", hän kehotti leikkisästi toruvana.

"Brian Mount, palveluksessanne", rumpali kertoi nimensä naurahtaen kääntämättä kuitenkaan katsettaan tuhkakupista.

"Tommy Rosen", stereoiden metelin yli kuului vaivalloisesti basistin ääni. Toisin kuin rumpali, Tommy jopa kääntyi katsomaan tyttöjä ja nosti kätensä tervehdykseksi.

"Shay Owens", kitaristi huikkasi baaritiskin ääreltä. Heti nimensä kerrottuaan häntä ei enää tuntunut kiinnostavan osoittaa sen enempää huomiota tulijoita kohtaan, vaan hän jatkoi ryyppäämistä.

Tuttavallisimmin tervehti ehdottomasti laulaja. Heti kun tämän vuoro tuli esitellä itsensä, hän nousi sohvalta, käveli tyttöjen luo ja halasi Amoria ystävällisesti.
"Tervetuloa backstagelle, mä oon Oscar Bernadotte", tämä tervehti iloisena heti irroittauduttuaan Amorista.

Catalina jätti tytöt bändin jäsenten seuraan ja meni itse rumpalin luo. He polttivat yhdessä ja innostuivat kohta myös vääntämään kättä, joten Amor mietti olivatko nuo kaksi pari.

Lena kyllä huomasi kemian Oscarin ja Amorin välillä, joten ei halunnut häiritä heidän tutustumistaan. Noiden kahden mennessä sohvalle juttelemaan Lena päätti mennä Tommyn seuraksi kuuntelemaan Slipknotin levyä.

Amor ja Oscar juttelivat vähän kaikesta ja tutustuivat samalla toisiinsa. Jollakin tavalla Oscarin läsnäolo sai Amorin jopa unohtamaan Riverin ja raskauden.

Hän piti tästä uudesta unohtamisen tuomasta rentoutuneesta ja vapautuneesta olotilasta. Ja hän piti myös Oscarista. Oscarissa oli jotain tiettyä karismaa. Vaikka Amor olikin seurustellut elämänsä aikana jo todella monen bändissä olevan miehen kanssa, Oscar erottui selvästi muista.

===========================

Seuraavana aamuna Amor heräsi omasta sängystään. Yleensä keikkojen jälkeen hän heräsi jostain aivan muualta.
Aurinko paistoi häikäisevästi silmiin, mutta hän sai silti sen verran herätyskellosta selvää että kello oli jo yksi päivällä.

Viime yön tapahtumat alkoivat palata mieleen yhtenä ryöppynä tuoden hymyn Amorin kasvoille.

"Huom...", hän alkoi sanomaan mutta lause jäi kesken kun hän huomasi, että hän oli sittenkin yksin huoneessa.

Hän seisoi sängyn vieressä hämmentyneenä miettien, että oliko viime yö ollut sittenkin vain unta? Tai ehkä Oscar olikin jo lähtenyt valloittamaan seuraavan hemaisevan blondin sydäntä...

Ihan sama. Hän ei pystyisi ajattelemaan asiaa selkeästi ennen kuin saisi aamukahvinsa. Hän vaihtoi nopeasti vaatteet ja sitten suuntasi keittiöön. Matka yläkertaan oli hankala, sillä jostain syystä jokaiseen kohtaan hänen kehoaan sattui.

Yllätys oli kuitenkin suuri, kun hän avasi keittiön oven ja näki hymyilevän Oscarin istuvan pöydän ääressä.
"Huomenta! Mä laitoin aamiaista", mies totesi iloisesti ja viittoi Amoria istumaan alas.

"Mun pitää kyllä nyt mennä... Muuten bändin manageri Johan tappaa mut", Oscar totesi sitten pahoittelevana ennen kuin Amor oli saanut istuuduttua.

Mies nousi tuoliltaan ja suuteli Amoria intohimoisesti.
"Mä soitan sulle", tämä vielä huikkasi ennen kuin jätti hämmentyneen Amorin yksin keittiöön.

"... Mä todella tarviin nyt sitä kahvia...", Amor mumisi pudistellen päätään ja käveli kahvinkeittimen luo. Alakerrasta kuului vielä kuinka Oscar sulki ulko-oven lähtiessään.

===================================

Siinäpä se osa :) Että sellaisia muutoksia. Mitäs tykkäsitte? Kommenttia haluaisin ;)